Reformoitu kirkko, joka on kristillisyyden merkittävä haara, juontaa juurensa Sveitsin uskonpuhdistukseen. Sen perustajana pidetään Ulrich Zwingliä, Jean Calviniä ja John Knoxiä. Heidän työtään leimasi halu palata Raamatun periaatteisiin, hyläten monia katolisessa kirkkossa vallinneita perinteitä. Alkuajoista lähtien reformoitua ja luterilaista liikehdintää oli vaikea erottaa toisistaan, mutta ajan kuluessa reformoitu kirkko omaksui ainutlaatuisen identiteettinsä.
Reformoidut kirkot ovat itsenäisiä yhteisöjä, joilla ei ole yhtenäisiä tunnustuskirjoja. Englannissa ja muissa englanninkielisissä maissa ne tunnetaan usein presbyteerisinä kirkkoina niiden hallintomallin vuoksi. Nykyisin reformoitujen kirkkojen jäsenmäärä on noin 75 miljoonaa.
Reformoitu kristillisyys käsittää useita tulkintoja. Suppeammassa merkityksessä se painottaa kalvinistista tulkintaa, usein TULIP-opin kautta, joka kuvaa Jumalan ennaltamääräämistä, ihmisten syntiä ja Jumalan armoa. Laajemmassa merkityksessä se on vastakohta sakramentteja ja kirkollisuutta vahvasti korostavalle kristillisyydelle, korostaen Raamatun yksinvaltaa uskonnossa.
Reformoidut kirkot painottavat Raamatun autoriteettia. Raamattu on reformoiduille kirkkoille erehtymätöntä Jumalan sanaa, ja se on ohjenuora kaikessa uskonnollisessa elämänmuodossa. Raamatun opetuksia sovelletaan niin Uuden kuin Vanhan testamentin kirjoituksiin. Reformoitu uskonto hylkää apokryfikirjat, jotka eivät ole osa Raamatun kanonista. Se pyrkii elämään, joka perustuu yksinomaan Raamatun opetuksiin, hyläten perinteet.
Reformoidun kirkon jumalanpalvelus ja käytännöt
Reformoidun kirkon jumalanpalvelus on ulkoisesti yksinkertainen. Kirkon sisustukset, pappien vaatetus ja jopa kirkon arkkitehtuuri palvelevat Jumalan kunniaa ja majesteettisuutta. Yksinkertaisuus on tärkeä osa reformoitua uskontoa, eikä se sisällä kuvia, pyhimysten palvontaa tai reliikkejä. Kristus on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä.
Reformoidun näkemys ihmisestä on mielenkiintoinen. Se korostaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvan mukaiseksi, mutta syntiinlankeemus on täysin turmellut ihmisluonnon. Keskeinen oppi on ennaltamääräämisoppi, joka opettaa Jumalan ennalta määräävän joitain ihmisiä pelastukseen ja toisia kadotukseen. Tämä oppi korostaa ihmisen täydellistä riippuvuutta Jumalan armosta.
Hallinto ja vaikutus
Reformoitu kirkko korostaa seurakunnan hallinnossa presbyteeristä järjestelmää, joka perustuu maallikkovanhimpiin (presbyteereihin) ja papeihin. Tämän mallin mukaan kirkkoa hallitsee konsistori, ja maallikkovanhimmilla on keskeinen rooli moraalin ja kirkollisen kurin valvonnassa. Tämä malli levisi Sveitsistä muualle Eurooppaan ja maailmalle.
Reformoitu kirkko on vaikuttanut moniin myöhempien vapaiden protestanttisten yhteisöjen ajatteluun. Sen vaikutus yhteiskuntaan ja poliittiseen kenttään on historiassa ollut monimuotoista. Reformoidun kirkon eri muotoja ovat muun muassa presbyteriaaninen ja kongregationalistinen kirkko. Presbyteriaaniset kirkot ovat opillisesti samanlaisia, mutta niiden seurakuntatyöskentely on matalampaa ja painottaa kristittyjen yleistä pappeutta. Kongregationalistiset kirkot painottavat seurakunnan itsenäisyyttä.
Reformaatio ja sen vaikutukset
Reformaatio Sveitsissä oli osin samankaltainen kuin Saksassa, mutta sillä oli radikaalisempi ja kansalliskirkollisempi ulottuvuus, joka johtui vaikutuksista yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kenttään. Reformaatiossa korostettiin Raamatun yksinomainen auktoriteetti ja se hylkäsi katolisessa kirkkossa vallinneita perinteitä, kuten messua, luostareita ja pyhimysten palvontaa. Jean Calvin muotoili reformoidulle kirkolle erityisen opin, joka korosti predestinaatiota ja ihmisen täydellistä riippuvuutta Jumalan armosta.
Tärkeinä esikävinilaisina tunnustuksina voidaan mainita Confessio Tetrapolitana, Confessio Basileensis ja Confessio Helvetica prior. Reformaatio oli syvällinen ja pysyvä muutos Euroopan uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessa maisemassa.
Reformoidun kirkon yleiskatsaus
Reformoidut kirkot ovat kristillisyyden haara, joka syntyi Sveitsin uskonpuhdistuksesta. Ne juontavat juurensa Ulrich Zwinglin, Jean Calvinin ja John Knoxin työstä.
Reformoidun kirkon tärkeimmät piirteet
Itsenäiset kirkot: Reformoidut kirkot ovat itsenäisiä eikä niillä ole yhteisiä tunnustuskirjoja. Englanninkielisissä maissa niitä kutsutaan usein presbyteerisiksi kirkkoiksi.
Raamattukeskeisyys: Reformoidun uskonnon näkemys vaikuttaa monien myöhempien vapaiden protestanttisten yhteisöjen ajatteluun. Reformoitu oppi perustaa elämän ja uskon yksinomaan Raamattuun, hyläten perinteet. Raamattu on reformoidulle kirkolle erehtymätöntä Jumalan sanaa. Vanhan testamentin merkitykseen painottuu Raamatun läpikohtaisen ohjeellisuuden ja kirkon lainomaisen hengen. Apokryfikirjoja ei pidetä samanarvoisina kuin Raamatun muita kirjoja.
Yksinkertainen jumalanpalvelus: Reformoidun jumalanpalveluksen ulkoinen yksinkertaisuus näkyy paitsi kirkon sisustuksessa, myös pappien vaatetuksessa. Se hylkää pyhimysten, Marian, kuvien ja reliikkien palvonnan, hyväksyen Kristuksen ainoana välittäjänä.
Kalvinismi: Suppeammassa merkityksessä reformoitu painottaa kalvinistista tulkintaa, kuten TULIP-opin kautta.
Ennaltamääräämisoppi: Ominainen piirre on ennaltamääräämisoppi, joka opettaa Jumalan valitsevan jotkut pelastukseen, toiset kadotukseen.
Kaksi sakramenttia: Reformoitu kristillisyys tunnustaa kaksi sakramenttia: kasteen ja ehtoollisen.
Seurakuntajärjestys: Presbyteriaaniset kirkot ovat opillisesti samanlaisia, mutta käytännön elämältään matalakirkollisempia ja korostavat kristittyjen yleistä pappeutta. Kongregationalistiset kirkot painottavat seurakunnan itsenäisyyttä.
Sveitsin vaikutus: Sveitsi oli reformoidun kristillisyyden historiallisesti tärkein emämaa, ja Zürich ja Geneve olivat keskeisiä paikkoja.
Merkittävä vaikutus: Reformoitu oppi perustaa elämän ja uskon yksinomaan Raamattuun, hyläten perinteet.
Historiallinen kehitys: Reformoitu liike levisi myös muualle Eurooppaan ja maailmalle, erityisesti Alankomaiden kautta.
